Mamilla 1

Asiakkaalla ollut rintasyöpä vasemmassa rinnassa. Rinta poistettu ja ihonsiirre rintaan otettu vatsan ihosta.

Oikein puolen rinta on leikattu kokoeron tasaamiseksi ja korjaus tehty nännipihan ympäristöä hyväksikäyttäen. Toimenpide on jättänyt näkyvät arvet myös terveeseen rintaan. 

Leikattuun rintaan on tehty nännin uloke plastiikkakirurgian avulla, minkä päälle on tatuoitu nänni jäljitellen oikeanpuoleista omaa nänniä. 

Myös oikeanpuoleinen rinta on korjattu tatuoiden arvet lähelle ihon omaa sävyä. Myös nännipihan ympärystö rahoitettiin tatuoimalla tasaisemmaksi leikkausarven kohdalta.

INKKU ESCOBAR

Olen tatuoinut ammatikseni vuodesta 2007 ja yrittäjänä toiminut pyörittäen omaa yritystä yli kymmenen vuoden ajan.

Erikoisosaamiseni on realistiset tatuoinnit. Olen erittäin omistautunut työlleni, elän ja hengitän tatuointikulttuuria. Tähän tatuointitekniikkaan syventyessä kiinnostuin myös hoidollisesta tatuoimisesta. Halu auttaa kasvoi valtavaksi.

Perheenjäsenten toimiessa hoitoalalla tämä antoi tukea ja herätti auttamisen halun minussa. Suvussamme on ollut rintasyöpää ja näitä kokemuksia läheltä seuranneena ajattelin että minusta voisi olla apua. Asiakaspalvelua rakastaen, sinua kuunnellen ja ymmärtäen, tukeni tätä kohtaan on sydämen asia.