Arpien häivytys 1

Vanha monilla hoitokeinoilla tasoitettu ja pienennetty keloidiarpi väritettiin lähelle ihon omaa sävyä.

Kuvat ennen ja teon jälkeen sekä parantuneena kahden käsittelyn jälkeen. 

Tasoitetulle iholle teimme myöhemmin vielä tatuoinnin. Nyt punainen jälki ei loista tatuoinnin alta ollenkaan.

INKKU ESCOBAR

Olen tatuoinut ammatikseni vuodesta 2007 ja yrittäjänä toiminut pyörittäen omaa yritystä yli kymmenen vuoden ajan.

Erikoisosaamiseni on realistiset tatuoinnit. Olen erittäin omistautunut työlleni, elän ja hengitän tatuointikulttuuria. Tähän tatuointitekniikkaan syventyessä kiinnostuin myös hoidollisesta tatuoimisesta. Halu auttaa kasvoi valtavaksi.

Perheenjäsenten toimiessa hoitoalalla tämä antoi tukea ja herätti auttamisen halun minussa. Suvussamme on ollut rintasyöpää ja näitä kokemuksia läheltä seuranneena ajattelin että minusta voisi olla apua. Asiakaspalvelua rakastaen, sinua kuunnellen ja ymmärtäen, tukeni tätä kohtaan on sydämen asia.