Pitkä tie kokonaiseksi – Mirkan tarina

Mamilla kuva ennen ja jälkeen

Aina elämä ei mene niin kuin on itse suunnitellut. Eteen saattaa tulla sairaus, joka aluksi pelottaa, ahdistaa ja lopulta muuttaa elämän peruuttamattomasti. Vaikka sairaudesta toipuisikin, sen elämään heittämä varjo ulottuu kauas. Joskus hyvinkin pienistä yksityiskohdista, kuten vaikkapa uusista nänneistä, muodostuu todella merkityksellisiä, isoja asioita. Tämän sai kokea Mirkka.

Kun elämä järkkyy

Mirkan tarina alkaa kymmenen vuotta sitten, kun hän nuorena äitinä sairastui rintasyöpään. Mirkka kohtasi jo nuorena sen, mikä yleensä yhdistetään vanhempaan elämänvaiheeseen. Siinä vaiheessa kun muut ikätoverit elivät kiireistä mutta antoisaa lapsiperheen arkea, Mirkalle tulivat tutuiksi sairaalan pitkät käytävät, leikkaussali ja sädehoidot. Ajatukset olivat synkkiä ja pelko omasta ja lasten puolesta oli kuin suuri ja ahdistava möykky.

Leikkaus ja sitä seuranneet hoidot tepsivät. Niiden mukana lähti kyllä osa toista rintaa, mutta ainakin Mirkka oli elossa ja pääsi jatkamaan elämäänsä. Häntä jäi kuitenkin vaivaamaan kysymys siitä, miksi juuri hän sairastui niin nuorena. Kysymys sai vastauksen vasta vuosia myöhemmin, kun geenitesteistä löytyi rintasyövälle altistava geenivirhe.

Vapaaksi pelosta

Mirkalle tieto geenivirheestä oli paitsi jonkinlainen helpotus, myös selkeä viesti siitä, mitä hänen tulisi seuraavaksi tehdä. Hän oli jo kokenut, mitä rintasyöpä tarkoittaa sekä nähnyt muiden sairastuneiden kautta, ettei sairaudella aina ollut onnellista loppua. Geenivirhettä vastaan taistelemiseen oli vain yksi vaihtoehto: rintojen poistaminen.

Leikkaus tehtiin pian kolme vuotta sitten. Siinä Mirkalta paitsi poistettiin rinnat, myös rakennettiin ne uudelleen. Vaativasta leikkauksesta toipuminen ei kuitenkaan sujunut ongelmitta. Leikkaushaavat tulehtuivat ja niiden lopullinen paraneminen vaati kuolion poistamista nännien ympäriltä. Seurauksena oli, että muuten kauniissa rinnoissa nännien ympärys oli varsin rujon näköinen. Vielä oli edessä yksi leikkaus, kun rintoihin muotoiltiin kirurgisesti nänninipukat. Tämä leikkaus sujui onneksi suunnitellusti.

Kaikki tiet vievät mamillaan

Mirkka muistelee, että viimeisen leikkauksen yhteydessä keskusteltiin myös nännien tatuoimisesta. Tuossa vaiheessa hän oli itsekin jo perehtynyt asiaan etsimällä tietoa ja lukemalla vertaistukipalstojen keskusteluja. Erityisesti Facebookin vertaistukiryhmissä sai paljon kokemusperäistä tietoa. “Kuulin sieltä ensimmäisen kerran myös Inkun mamilla-tatuoinneista. Mamillatatuoijia on suhteellisen vähän ja vertaissiskojen ryhmissä jaamme tietoa ja kuvia. Olin nähnyt paljon ennen ja jälkeen kuvia 3D-tatuoinneista, joiden jälki oli todella realistista.”

Monilla tuntui olevan kokemus, että sairaalassa otetut mamillatatuoinnit kuluvat parin vuoden kuluessa, mutta sairaalaan oli juuri hankittu oikea tatuointikone, jonka avulla tatuoinnit kestäisivät paremmin kunhan sen käyttöä vain ehdittäisiin harjoittelemaan. Tässä vaiheessa tarinaa myös Mirkan miehellä oli merkittävä rooli. “Mieheni oli käynyt ottamassa tatuointeja Inkun omistamassa La Familia Tattoo Studiossa ja toi minulle mamilla.fi-käyntikortin. Hän oli jopa jutellut Inkun kanssa minun tilanteestani.” 

Mirkka vieraili myös itse Mamilla.fi-nettisivustolla, josta hän sai lisätietoa prosessista. “Tykkäsin sivuilta välittyneestä lämpimästä ja asiakasta kunnioittavasta asenteesta. Tavattuani Inkun koin myös livenä miten sydämellä hän työtään tekee ja suhtautuu asiakkaaseen todella kunnioittavasti ja lämpimästi,” Mirkka muistelee nyt kuukausia myöhemmin.

Lopulta päätös mamillatatuoinneista oli helppo tehdä. “Koska rintojen tekeminen oli jo siihen mennessä ollut niin rankka fyysinen ja henkinen ponnistus,  en voinut ajatella, että antaisin jonkun sairaanhoitajan piirustella niihin nännit. Halusin, että tatuoijalla on kokemusta koneen käyttämisestä ja taiteellista silmää tatuoinnin tekemiseen. Halusin isolla työllä tehtyihin rintoihini parhaan mahdollisen tatuoinnin, joka viimeistelisi pitkän prosessin ja olisi eräänlainen kruunu läpikäymälleni hoitopolulle.”

Suunnitelmasta valmiiseen lopputulokseen

Mirkka kävi ensimmäisessä konsultaatiossa marraskuussa 2024 ja itse tatuoiminen tapahtui joulukuussa 2024. Koska hänelle tatuoitiin molemmat nännit, vain mielikuvitus oli rajana niitä suunniteltaessa. Konsultaatiota varten Mirkka haki itse mallikuvia netistä ja kertoi niiden avulla haluamastaan tyylistä, koosta ja väristä.

Ensimmäisellä kerralla käytiin läpi myös se, mitä arpia yritettäisiin häivyttää hoidollisella tatuoinnilla. Mirkka ei kokenut kaikkia arpiaan häiritsevinä, mutta esimerkiksi sädehoitoa varten tatuoidut kohdistusmerkit hän halusi häivyttää. “Aiemmin aina lääkärissä käydessäni lääkäri totesi jossain kohtaa, että olet näköjään saanut sädehoitoa, kun huomasi tatuoinnit ja juttu kääntyi rintasyöpään. Minua ahdisti tulla kohdatuksi syöpäpotilaana, vaikka olisin ollut vain näyttämässä luomea tai kuunteluttamassa keuhkoja”, Mirkka kertoo kokemuksistaan.

Tatuoiminen ei jännittänyt Mirkkaa, sillä hänellä oli jo entuudestaan yksi tatuointi. “Leikatuissa rinnoissa ei ole vielä kovin paljon tuntoa, joten ajattelin tatuoinnin olevan helppo. Yllättäen joissain kohdissa olikin yllättävän paljon tuntoa ja tatuointi tekikin kipeää, mutta siitä selvisimme laittamalla puuduttavaa voidetta,” Mirkka muistelee.

Ensimmäinen hoitokerta kesti reilun tunnin ja sinä aikana tatuoitiin molemmat nännit, peitettiin kuolion aiheuttamaa arpialuetta ja häivytettiin rintasyövän poistosta jäänyttä arpea. Tämän lisäksi sädehoidon kohdistusmerkit naamioitiin luomiksi. “Ne olivat väriltään musta-vihreät ja kun niiden päälle laitettiin tummanruskeaa väriä, ne näyttävät nyt luomilta. Olen super-tyytyväinen tuohon ratkaisuun”, Mirkka hymyilee. 

Prosessin päätti lyhyt kontrollikäynti maaliskuussa 2025, jossa tarkistettiin, miten tatuointiväri oli tarttunut. Mirkan kohdalla ei tarvinnut kuin hieman tummentaa nännien väritystä. Koko prosessin erikoisin vaihe sattui viikko tatuoimisen jälkeen, kun nännien väri tuntui katoavan kokonaan. Mirkka ei kuitenkaan pelästynyt tätä, sillä sama oli käynyt hänelle myös aiemman tatuoinnin kanssa. Kyse on varsin tavallisesta ilmiöstä, joka johtuu ihon luonnollisesta uusiutumisesta. Tatuoimisessa rikkoutunut iho kuoriutuu tuolloin pois uuden ihon tieltä. Ihokerrosten kasvaessa takaisin myös tatuoinnin värit palaavat, tasoittuvat ja syventyvät.

Mamillan kokonaisvaltainen vaikutus

Mirkka oli jo ennen mamillatatuointia nähnyt ennen ja jälkeen -kuvia upeista 3D-nänneistä, joten hän osasi odottaakin loistavaa lopputulosta. Sen sijaan hänet yllätti se, miten kokonaisvaltainen vaikutus uusilla nänneillä on ollut hänen elämäänsä. “Olin leikkauksien jälkeen käynyt kylpylöissä ja uimahalleissa rohkeasti ja aina ajatellut, että kannan itseni ja arpeni ylpeydellä. En ole missään vaiheessa hävennyt arpiani, mutta siitä huolimatta ihmisten katseet saivat mieleni apeaksi. Rintojani osoiteltiin ja lapset saattoivat kommentoida arpiani. Se sai ajatukseni kääntymään takaisin sairauteeni ja vaikutti mielialaani.” Mirkka muistelee aikaa ennen mamillatatuointia.

Mamillatatuoinnin myötä Mirkka sai takaisin kehorauhan, eikä hän enää tunne silmäparien seuraavan itseään. “Nyt saan taas liikkua normaalisti ja keskittyä muihin asioihin”, Mirkka iloitsee. Uusilla nänneillä on ollut laajempikin vaikutus hänen henkiseen hyvinvointiinsa. “Aiemmin arvet ja rujo ulkonäkö saivat mieleni apeaksi. Nykyään en enää välttämättä ajattele sairauttani joka kerta rinnat nähdessäni, vaan ennemminkin tunnen iloa ja hyvää mieltä kauniista lopputuloksesta. Tunnen itseni jälleen kokonaiseksi.”

Rintojen “normaalilla” ulkonäöllä on ollut suuri vaikutus myös Mirkan seksuaaliseen itsetuntoon. “Sen noustessa on miehenikin nyt paljon rohkeampi koskemaan rintojani kuten ennen sairastumistani ja käymiäni operaatioita.” Mamillatatuointi on siis paljon muutakin kuin esteettinen toimenpide. Sen korjaava vaikutus ulottuu elämän jokaiselle osa-alueelle. “Mamillatatuoinnin henkinen vaikutus on uskomaton. Se oli loppusilaus pitkälle ja sekä henkisesti että fyysisesti rankalle elämänvaiheelle. Parasta on se, että sairauden pelko häipyy pikkuhiljaa taustalle, kun arvet ovat peitossa ja rinnat näyttävät normaaleille.”

Jokainen nainen ansaitsee mamillat

Mirkka suosittelee mamillatatuointia koko sydämestään ja hänen mielestään se kuuluisi kaikille rintasyövän sairastaneille naisille. “Jokainen meistä ansaitsee saada arvoisensa kruunun monesti todella rankkojen leikkaus ja hoito-rupeamien päätteeksi.”

Valitettavasti mamillatatuoinnin hinta muodostuu monille esteeksi ja Mirkka toivoisikin, että tulevaisuudessa julkinen sairaanhoito ja hoidollisten tatuointien ammattilaiset voisivat tehdä entistä laajempaa yhteistyötä niin, että entistä useammalla potilaalla olisi mahdollisuus hyötyä ammattitatuoijan ammattitaidosta ja laadukkaasta työnjäljestä. Tähän toiveeseen on helppo yhtyä.


Isot kiitokset Mirkalle siitä avoimuudesta, jolla hän jakoi pitkän ja vaiheikkaan matkansa meille kaikille. Mirkan tarina osoittaa, miten merkityksellinen asia mamillatatuointi on ja kuinka sen vaikutus ulottuu elämän jokaiselle osa-alueelle. Minulle on suuri etuoikeus päästä osallistumaan teistä jokaisen tarinaan. Ota yhteyttä niin katsotaan, millainen kruunu sinun tarinallesi luodaan.